Otetaan tilanne, että opiskeleva äiti kaipaa rakkautta
rinnalleen. Huolimatta siitä, onko lapsen biologinen isä kuvioissa vai ei, äitikin tarvitsee huomiota kumppanilta
osakseen.
Koulu täyttää suurimman osan päivistä, ja loppuaika menee
lapsen kanssa. Viikonloppuna saattaa ehtiä näkemään kavereita, ja päästä jopa
ulos mikäli on mahdollista saada lapsenhoitaja.
Tuntuu, että mistään ei löydy ketään. Tinder on selattu tuhanteen kertaan, kaverien ehdottamat sokkotreffit on käyty ja kaverit lähes
jakaa puhelinnumeroa keskellä kauppatoria, että jos joku edes huomaisi.
Alkaa tulla epätoivo.
Sitä sanotaan, että se kolahtaa silloin, kun sitä vähiten
odottaa. Niin se taisi käydä minullekin.
Päivät olivat täynnä nimenomaan koulu- ja lapsiasioita.
Jossain vaiheessa pääsin pidemmälle lapsivapaalle, koska kalenteri huusi
hoosiannaa, ja osa menoistani sijoittui ilta-aikaan. Silloin tapasin hänet
sattumalta rakkaan harrastukseni kautta.
Kyllähän sitä ensinäkemältä tuli jo rekisteröityä hänen
suloinen ulkonäkönsä sekä mukava persoonansa, mutta en kuitenkaan uskonut
meistä tulevan pariskuntaa. Sillä hetkellä olin jo tavallaan ajatellut, että
omistan elämäni vain koululle ja lapselleni. Elättelin toiveita unelmien
prinssistä ainoastaan alitajuntani syvimmässä haavemaailmassa, jos sielläkään. Eikä
tapaamispaikkammekaan ollut mitenkään otollinen millekään jutun aloittamiselle. Todennäköisyys meidän yhteiselle tulevaisuudelle oli toisin sanoen yhtä suuri, kuin lottovoiton saaminen sormia napsauttamalla.
Muutaman päivän ajan tapasimme musiikin merkeissä, mutta sitten
huomasin olevani vapaa-ajatkin hänen luonaan. Ensin viikonlopun, sitten pari viikkoa... Jotenkin se tuntui vaan niin luontevalta, ettei haitannut yhtään olla toisen seurassa pitkiäkin aikoja putkeen. Hetken päästä oltiin jo
itsemmekin ylläriksi parisuhteessa ja hänestä oli tullut lapseni kanssa oikein hyvä kaksikko. Nykyään metallit löytyy vasemmasta nimettömästä, yhteinen omistusasunto on haaveissa ja muutenkin tulevaisuuden haaveet ovat samat.
Rakkaus todellakin voi hiipiä elämään yllättäen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.