Aikataulut - Ystävä vai vihollinen?

Pohdin aihetta ensimmäiselle viralliselle postaukselleni. Tajusin, että meitä jokaista koskettava aihe löytyy paljon lähempää kuin kuvittelinkaan.

Aikataulut.

Aloittaessani koulun mietin aikatauluja. Milloin minun täytyy olla koulussa ja miehen töissä, mihin aikaan lapsi viedään ja haetaan päiväkodista, milloin olemme kotona. Siitä ajatus siirtyykin ruokailujen ja muiden arkisten asioiden aikatauluttamiseen. Aloittaessani tämän blogini mietin aikataulun, jossa tulen sen toteuttamaan. Jos haluan lähteä jonnekin, selvitän bussiaikataulut. Jos joku perheestä harrastaa jotain, täytyy suunnitella miten harrastusajat sopivat pakollisiin menoihin. Jos menemme treffeille, täytyy katsoa omien aikataulujen lisäksi kumppanin työaikataulut, ja miettiä millä aikataululla saamme lapsenvahdin. Jos koulussa tulee aikataulumuutoksia (mikä on ainakin tähän asti ollut kovin yleistä, varsinkin kun lukujärjestykseni muuttui hyväksilukujen vuoksi), saan pohtia päiväkoti- ja kaikki muutkin ajat uusiksi. Kahlataan (taas kerran) miehenkin aikataulut läpi. Jos on päiväkodin aukioloaikojen ulkopuolella olevia tapahtumia joihin pitää mennä, eikä mies saa töistä vapaailtaa, niin mietitään mummin ja kumminkin aikataulut läpi. Lista jatkuu loputtomiin.

En liene valehtele jos väitän, että ennen lapsen saantia ja vakiintumista aikataulutus on helpompaa. Kaikki on kiinni vain omasta aikataulusta ja omista järjestelyistä.

Onko aikataulut todella ongelma?

Kaikki on sidoksissa aikatauluihin.

Voihan sitä stressaantua ja saada harmaita hiuksia sovittaessa aikatauluja yhteen. Ei kuitenkaan kannata heittää kirvestä kaivoon ja antaa negatiivisuuden vallata mieltä. Kyllä kaiken ehtii tekemään, kunhan vain järjestää asiansa oikein. Ja ajoissa.

Koska tämä blogi koskee opiskelijaäidin elämää, nyt tietysti herää kysymys, entä läksyjen teko, kun jaloissa pyörii huomiota kaipaava vaahtosammutin?

Säännöllinen päivärytmi on hyväksi lapselle. Esimerkiksi itse olen todennut, että on hyvä pistää lapsi kuuden jälkeen nukkumaan. Hän nukkuu kellon ympäri, ja herää aamulla virkeänä päiväkotiin - juuri sopivaan aikaan. Hänen mentyä nukkumaan minun ei ole pakko mennä sohvalle vetelehtimään heti, vaikka se olisikin mieluisa vaihtoehto. Tuntuu todella palkitsevalta mennä miehen kainaloon katsomaan televisiota tai pelailemaan konsoleilla vasta sitten, kun on kaikki tehtävät hoidettu. 

Jos on joku tehtävä tai asia hoidettavana, joka ei millään voi odottaa lapsen nukkumaanmenoa, eikä mies ole kotona häntä "viihdyttämässä", annan pojalle muuta tekemistä. Saan hyvin keskityttyä, koska hän tietää, että jos tehdään läksyjä/töitä, niin silloin ei häiritä, vaan keskitytään omaan aktiviteettiin. Näin aikaa menee paljon vähemmän kuin silloin, jos koko ajan tulee joku keskeytys, ja ehdimme vielä hyvin leikkimään, kun olen saanut hommat hoidettua. Tämän periaatteen olen hänelle opettanut siitä asti, kun hän meni 8kk ikäisenä päiväkotiin minun jatkaessa edellisen koulutukseni loppuun.

Aikataulutus voi tuntua alkuun haastavalta, ja kalenterin alituinen selaaminen tottumatta voi suorastaan pänniä. Kun sen kanssa vaan alkaa elämään, huomaa hyvin nopeasti, että se kannatti. Näkee hyvin äkkiä, miten on saavuttanut oikeasti asioita, kun on hyväksynyt tosiasian, että kaikki kannattaa tehdä nyt eikä huomenna. Eikä asiat unohdukaan niin helposti, kun ne on selvästi merkitty tiettynä aikana tehtäväksi. Positiivista on myös se, että ylibookkauksien määrä minimoituu, kun näet jo mitä olet kyseiselle aikajaksolle sopinut.

Aikataulu on ystävä tai vihollinen, sinä itse määrität kumpi.