Lisääntyminen opiskeluaikana

Onnittelut oli molemmanpuoliset, kun
valmistuin pojan 2v-päivänä.

Muistan päivän, jolloin tein positiivisen raskaustestin. Ensimmäisiin ajatuksiin sisältyi muun muassa, että mitä vanhempani ajattelevat, ja mitä opinnoilleni tapahtuu.

 

Olin ammatti-instituutissa, ensimmäisen vuoden keväällä. Sieltä se tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta. Olin kuullut monia kauhutarinoita opiskelijoiden raskauksista, lapsensaamisista, ja niiden tuomien muutosten vaikutuksista koulunkäyntiin. Pelkäsin, että joudun pahimmassa tapauksessa lopettamaan koko koulun. Voisi melkein sanoa, että unelmat vilisivät silmieni edessä. Mihin se kaikki uusi minut veisikään.

Koululta saamani tuki ylitti odotukset.

Äitiyslomalle jääminen onnistui helposti, vaikka jouduin jäämään kotiin lähes heti plussaamisesta olotilojeni vuoksi. Sain koululta onnittelut, sekä selvät ohjeet miten kouluun palaaminen onnistuu. Aloin vähän rentoutua, ja kokea toivoa, että saankin luettua itselleni ammatin.

Pojan ollessa 8kk hän aloitti päiväkodissa, ja minä menin takaisin koulunpenkille. Huolimatta siitä, että olin vauvan kanssa yksin, pojan biologisen siittäjän (isäksi en häntä aio koskaan kutsua, koska mielestäni pelkkä siemennys ei oikeuta isä-titteliin.. plus lapsellani on uuden mieheni myötä paras isä mitä olen vain ikinä voinut lapselleni toivoa) aiheuttaessa kaikkea mahdollista haittaa minun ja lapseni arkeen, valmistuin poikani 2-vuotissyntymäpäivänä. Kouluni oli hyvin joustava, ja ryhmänohjaajani ja oponi toimivat tärkeinä tukipilareina.

Reilu puolen vuoden päästä valmistumisesta aloitin seuraavat opintoni. Taas sain jännittää miten opettajat suhtautuvat, kun en välttämättä voi jäädä iltapäivätunneille kuten muut. Tai mitä jos lapsi sairastuu ja joudun jäämään kotiin. Tai mitä jos sitä, tätä ja tota. Onnekseni huomasin, että opettajat olivat yhtä ymmärtäväisiä, eivätkä painostaneet minua toimimaan niin, että kotiolot taaperon kanssa kärsisivät. 

Saatuani nuokin opinnot purkkiin hain ammattikorkeakouluun, ja pääsin sinne. Heti ensimmäisenä päivänä huomasin lukujärjestyksestä, että eräs päivä menee ohi päiväkotiaikojen. Kerroin etten välttämättä pääse. Opettaja oli ymmärtäväinen, ja sanoi että jos en saa hoitajaa järjestymään, keksitään jokin muu tapa suoritukseen. Hän ei tuominnut minua heti.

Kaikissa kouluissani olen saanut tukea ja ymmärrystä. Se on antanut voimaa tehdä opinnot kunnialla loppuun, ilman sen suurempaa stressiä. Nykyään minua tietysti helpottaa se, että vierellä on joku joka jakaa arjen ja lapsenhoidon. Ennen niin ei ollut. En olisi varmasti saanut aiempia opintojani loppuun niin hyvin tuloksin, jos minulla ei olisi ollut taustalla koulujen tukea. Unohtamatta lähipiiriäni jotka auttoivat lapsenhoitamisessa aina kun mahdollista.

Kirjoitan tästä aiheesta, koska haluan kumota stereotypiat siitä, että olisi hankala opiskella lapsen kanssa. Jos opettaa alusta asti lapsen tekemään omia touhujaan läksyjen aikana (tai säästää läksyt lapsen uniajalle), hankkii lapselle tuttuja ja turvallisia hoitajia, juttelee opettajien kanssa avoimesti, kerää itselleen tukiverkoston ja pitää päänsä kylmänä, on loppujen lopuksi todella helppoa opiskella lapsiarjen ohessa. Tärkeää on myös tunnistaa omat rajansa, ja pyytää apua tai joustoa jos tarve.

Itselleni äitinä olo toi enemmän motivaatiota koulun penkille. Koen olevani hyvä esimerkki lapselleni, että koulut on tärkeää käydä kunnialla. Myös läksyjenteko on rutiininomaisempaa, kun lapsiarki on loppujen lopuksi muutenkin niin rytmitettyä.

Lapsi ei ole tekosyy huonoihin suorituksiin, kaikki on itsestä kiinni.