Tie aikuisuuteen

Aikuisuuden määrittäminen on tavallaan hankalaa. Voidaan ajatella ihmisen aikuistuvan saavuttaessaan täysi-ikäisyyden, eli täyttäessään 18 vuotta. Voidaan ajatella ihmisen aikuistuvan silloin, kun muutetaan pois vanhempien luota. Voidaan ajatella ihmisen aikuistuvan työpaikan saannin jälkeen.

Itse koin aikuistuneeni vasta saadessani lapseni. Jouduin ottamaan vastuun muustakin kuin itsestäni, ja tulin hyvin tietoiseksi siitä, että valintani vaikuttavat aina häneen jollain tapaa. En ollut enää se joka kysyy neuvoa perheen aikuiselta, vaan olinkin se aikuinen jolta kysytään neuvoa ja esimerkkiä.

Olen huomannut aikuistumiseni toki monista asioita, mutta lauantaina aikuistumiseni ja elämän varrella muuttumiseni hyppäsi esiin varsin oudolla tavalla. 

Mieheni oli töissä yömyöhään, joten kulutin aikaani lukemalla kokonaan "Nikki Sixxin maailma"-kirjan (engl. This is gonna hurt. Music, photography, and life trough the distorted lens of Nikki Sixx). Olin lukenut kirjan muutaman kerran aiemmin, viimeisin kerta oli vuonna 2012.

Syyslomamuistoja 2012

Lukiessani muistin viimekertaisen lukukokemukseni. Olin syyslomareissulla menossa tapaamaan ystävääni Joensuuhun ja siskoani Jyväskylään. Kulutin monta tuntia kestävät junareissuni lukemalla tuota teosta. Silloin olin 20v sinkku. Opiskelin alaa, josta halusin ainoastaan kielelliset taidot. Muuten minua ei kiinnostanut muu kuin musiikki ja teatteri. Luonteeltani olin vilkas ja menevä. 

Syyslomamuistoja 2012

Tällä lukukerralla luin kotisohvalla hiljaisuudessa, kun lapsi nukkuu viereisessä huoneessa. Koulutehtävät oli kaikki tehtynä, vihdoinkin alalla joka oikeasti kiinnostaa. 

"Ihmiset haluavat usein tietää, miten voin olla suosittu maailmankuulu rocktähti. Tai miten minulla on vaatemerkki ja olen menestynyt kirjailija, jolla on oma radio-ohjelma ja neljä lasta ja kaiken lisäksi vielä näin viileä fleda. Vastaan aina, että älkää unohtako valokuvausta."

Nuo sanat lukiessani pääni päälle syttyi lamppu. 

Ennen minua kiinnosti lukea lähinnä Nikki Sixxin toilailuista ja sekoiluista. Arvostin suuresti toki silloinkin hänen musiikillisia kykyjään, mutta kyllä siinä rocktähden elämässä kiinnosti ne hurjemmatkin asiat. Tällä lukukerralla kiinnitin huomioni välittömästi kirjan suht alussa oleviin lauseisiin, joihin pystyin samaistumaan.

En ole suosittu rocktähti tai kirjailija, enkä sellaisiksi pyrikään. Minulla ei myöskään ole omaa vaatemerkkiä. MUTTA... 

Biisejäni on kyllä julki ja olen pärjännyt hyvin laulukisoissa. Minulla on blogi, joka saavutti odottamattoman suosion alusta alkaen. Olen usein kuullut positiivista palautetta kirjoitustaidoistani, ja tekemiäni juttuja on julkaistu. Minulla on oma radio-ohjelma, ja vaikka se julkaistaan vain kampusradiossa, olen siitä ylpeä. Minulla on lapsi. Fledasta en mene sanomaan mitään, koska lähinnä sen liika paksuus ja pituus ottaa minua nuppiin, vaikka toiset on niitä kehuneet ja jopa kadehtineet. Sitten vielä valokuvaus. Kyllä, tulee sitäkin tehtyä - varsinkin nyt kun olen kuvaillut asioita blogiin, sekä teen kouluun valokuvaprojektia, jossa haastan itseäni kuvaamaan erilaisissa tilanteissa.

Niin hassulta kun se kuulostaa, tajusin lukiessani tuota kohtaa, että olen saavuttanut elämässäni jotain. Olen muuttunut. En ole enää se parikymppinen joka seilaa elämäänsä läpi vähän miten sattuu, ja hihittelee rokkareiden munauksille. Olen vastuullinen vanhempi, joka pystyy samaistumaan fiksuihin asioihin, ja kunnioittamaan tärkeitä saavutuksia.

Myös oikeanlainen itsevarmuus on kasvanut iän myötä, ja pystyn rehellisesti sanomaan olevani hyvä jossain. Ja juurikin nuo ylempänä luettelemani asiat ovat niitä, joista pystyn sanomaan ylpeänä onnistuneeni.

En olisi ikinä uskonut, että jonkun kirjan uudelleen lukeminen vuosien jälkeen toisi niin valaisevan kokemuksen. Se kokemus ja tunne jatkui koko kirjan läpi. Kiinnitin huomioni aivan erilaisiin juttuihin, ja ajatukseni pyörivät täysin erilailla, kuin silloin junassa.

Yhtenä hyvänä esimerkkinä aikuistumisestani käytän hyödyksi vielä toisen lainauksen, jossa Nikki kertoi valokuvaprojektistaan: "Olen tehnyt kaikkeni päästäkseni paikkoihin, joita useimmat ihmiset välttelevät."  Ennen minäkin halusin päästä sellaisiin paikkoihin, mutta vääristä syistä. Olin vain utelias ja tyhmä. Nykyään haluan siksi, koska nautin maailmankuvani laajentamisesta sekä siitä tunteesta, kun ihmiset ihmettelevät miten taas onnistuin. Viimeisin tempaukseni oli päätös tehdä lehtijuttu krematoriosta, joten se liene tarpeeksi hyvä esimerkki.

Seuraava blogi taas ylihuomenna, uutisia luvassa.